Profiili

Kai Nieminen (s. 17. maaliskuuta 1953) edustaa suomalaisessa musiikista koulukunnista vapaata, tyylillisesti itsenäistä säveltäjätyyppiä. Hänen pohjimmiltaan vapaatonaalisessa musiikissaan voi aistia aineksia impressionismista, uusromantiikasta ja hetkittäin ekspressionismistakin, eikä hän karsasta tarvittaessa uudempiakaan 1900-luvun musiikin keinovaroja, mutta eri ainekset ovat sulautuneet hänellä yhtenäiseksi sävelkieleksi, omaksi tyyliksi. Lähimpänä musiikillisena ja henkisenä vertailukohtana hän on itse maininnut japanilaisen Toru Takemitsun.

Nieminen on tullut esiin sekä kitaristina että säveltäjänä. Hän on opiskellut kitaransoittoa Keski-Suomen konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa sekä musiikkitiedettä Jyväskylän yliopistossa. Lisäksi hän on opiskellut sävellystä Stepak Rakin ja Pekka Kostiaisen johdolla ja osallistunut George Crumbin, Paavo Heinisen, Jukka Tiensuun ja Theo Lowendien mestarikursseille. Hän on esiintynyt kitaristina sekä omin konsertein että eri orkesterien solistina. Hän on toiminut tuomarina Fernando Sor -kitarakilpailussa sekä vierailevana opettajana Cardiffin Royal College of Musicissa.

Niemisen teosluettelon varhaisimmat teokset ovat 1970-luvulta. Hänen kitariristintaustansa valossa ei ole yllätys, että hänet huomattiin ensin soittimellisesti kiitollisten kitarateosten säveltäjänä (esim. Night Sonata(s) 1976-2006, Acquarelli della notte 1981, Homenaje a Andres Segovia 1993 ja Riflessioni sul nome Amedeo Modigliani 2011), mutta hän on alusta lähtien kirjoittanut myös kamarimusiikkia. Sen sijaan vokaalimusiikin osuus on jäänyt suhteellisen vähäiseksi.

Vuonna 1995 valmistui Niemisen ensimmäinen orkesteriteos Vicoli in ombra. Se merkitsi selvää nostetta hänen uralleen ja avasi sikälikin uuden kauden hänen tuotannossaan, että orkesteriteokset ja konsertot ovat sen jälkeen nousseet hänen keskeisiksi teosarjoikseen. Orkesteriteosten sarjaa ovat sittemmin jatkaneet mm. Time around Spring (1997), Le citta invisibili (1998), Chi Vivra Vedra (1998/2000), Time around Lights, Shadows and Spaces (1999), Il castello dei destini incrociati (2000), In Mirrors of Time... (2000/07) sekä In Woodlands of the Birds (2002).

Niemisen ensimmäinen varsinainen konsertto oli Patrick Gallois'lle kirjoitettu huilukonsertto Palomar (2001). Sen jälkeen ovat syntynyt laaja sarja konserttoja eri instrumenteille: klarinetille ( Through Shadows I Can Hear Ancient Voices, 2002), viululle ( Il viaggio del cavaliere... (inexistente), 2005), alttoviululle (La Serenissima, 2006), pianolle ( Reflections... In the Enchanted Waves of Time, 2007), , oboelle ( Somni de Gaudi, 2008), kitaralle ( "If on a Winter's Night a Traveller", 2009), käyrätorvelle ( To Touch Upon Other Times, Painting(s) on the Canvas of Silence, 2010) sekä kaksoiskonsertto sellolle ja harmonikalle ( Marcovaldo, 2012). Konsertoissa Niemistä kiinnostaa solistin ja orkesterin, yksilön ja yhteisön välinen suhde. Konserttosäveltämisen on tehnyt hänelle läheiseksi myös hänen oma muusikontaustansa ja hänen omat kokemuksensa solistina.

Useimmilla Niemisen teoksilla on ulkomusiikillinen syntyvirike, johon hänen teostensa otsikot viittaavat. Varsinaisesta ohjelmallisuudesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä teokset rakentuvat omien musiikillisten lakiensa mukaan. Sen sijaan otsikot heijastavat musiikin alkuperäistä herätettä ja antavat tietyn suunnan kuunteluelämykselle. Alkuinnoitus voi olla yhtä hyvin kirjallisuudessa, kuvataiteissa, kaupunkimaisemissa kuin luonnonelämyksissäkin. Esimerkiksi sellaiset taiteilijat kuin Italo Calvino, Miguel de Cervantes, Georges Perec, Timo K. Mukka, Helene Schjerfbeck, Paul Klee, Joan Miro, Amedeo Modigliani, Salvador Dali ja Antoni Gaudi ovat olleet hänen teostensa innoittajina tai omistuksen kohteina.

Italo Calvinon kirjallisuus on antanut herätteen useammallekin Niemisen teokselle (esim. Le citta invisibili, Palomar, "Il viaggio del cavaliere... (inexistente)", "If on a Winter's Night a Traveller" ja Marcovaldo) ja ylipäätään välimerellinen ja aivan erityisesti italialainen kulttuuri on ollut hänelle läheistä. Olennaista on kuitenkin hänen tapauksessaan eteläisen välimerellisen kulttuurin ja pohjoisen suomalaisen shamanistisen kulttuurin synteesi samaan tapaan kuin Takemitsulla rakentuu synteesi itäisestä ja läntisestä ajattelusta. Nieminen on korostanut nykyajan säveltäjien globaaleja lähtökohtia ja mahdollisuutta ammentaa vaikutteita eri maista ja eri kulttuureista.

Niemisen teokset rakentuvat usein kerronnallisen logiikan mukaan eräänlaisiksi mielikuvituksellisiksi matkoiksi erilaisissa kuvitelluissa tai unenomaisissa maailmoissa ja tunnelmissa. Esimerkiksi orkesteriteos Vicoli in ombra hahmottuu kuin vaellukseksi läpi otsikon kuvaamien Rooman hämyisten kujien; välillä vastaan voi tulla tuntemattomia ihmisiä, välillä näkymät ovat tyhjiä ja hiljaisia. Toinen kaupunkimaisemien ja kaupungin innoittaman taiteen pohjalta syntynyt teos on alttoviulukonsertto La Serenissima, jonka venetsialaisia tunnelmia syventää kauniisti esiin liukuva Monteverdi-lainaus. Muutoin Nieminen ei kuitenkaan juuri harrasta sitaatteja.

Niemisen ominta säveltäjänlaatua tuntuu olevan lyyrisesti viipyilevä, usein surumielisiin sävyihin verhottu ilmaisu. Kun Nieminen puhuu valon ja tilan tunnusta, voisi hänen musiikkinsa tyypillisimmän valovaikutelman määritellä aavistelevaksi valohämyksi. Usein Niemisen musiikissa on vahva poeettinen sävy, mietiskelyn ja kontemplaation, tunnelmassa elämisen tuntu. Surumielisyyden tuntu korostuu esimerkiksi orkesteriteoksessa In Mirrors of Time. Sen mottona on Emily Dickinsonin runo, jonka kautta teos eläytyy ajan kulumisen ja olemassaolon haurauteen. Toisaalta Niemisen musiikissa voi olla myös särmikkäämpiä äänenpainoja kuten viulukonsertossa "Il viaggio del cavaliere... (inexistente)", jonka terävästi kaartuvat melodialinjat antavat musiikille vahvan ekspressionistisen sävyn.
Kimmo Korhonen

Lisää tietoja osoitteissa:
CD:t julkaisijana Levy-yhtio Pilfink.
CD:t julkaisijana Levy-yhtio Naxos.
DVD:t julkaisijana tuotantoyhtiö Dovitra Oy.

Lisätietoja:
Musiikkikustantamo Fennica Gehrman.
Music Finland Core
Tapaa Kai myös Facebookissa.

 
  etusivu

Kitaristi-säveltäjä Kai Nieminen luo synteesiä pohjoisesta ja etelästä

Kai Niemisen työ on laajentunut kitaristista säveltäjäksi ja kitaramusiikista orkesterimusiikkiin. Samalla hänen taiteellinen maailmankuvansa on avautunut pohjoisista lähtökohdista yleiseurooppalaiseksi, pohjoisesta ja eteläisestä maailmasta synteesiä rakentavaksi asenteeksi.

Nieminen on kulkenut pitkän tien kitaristista kitaramusiikin säveltäjäksi ja sitten laajempien kokoonpanojen pariin. Hänen pohjimmiltaan vapaatonaalisessa musiikissaan voi aistia aineksia impressionismista, uusromantiikasta ja hetkittäin ekspressionismistakin, eikä hän karsasta tarvittaessa uudempiakaan 1900-luvun musiikin keinovaroja. Lähimpänä musiikillisena ja henkisenä vertailukohtana hän on monesti maininnut japanilaisen Toru Takemitsun.

Nieminen aloitti varsinaiset musiikkiopinnot 1973, jolloin hän alkoi opiskella musiikkitiedettä Jyväskylän yliopistossa ja kitaransoittoa tsekkiläisen Stepan Rakin [Rak] johdolla Jyväskylän konservatoriossa. Rakin kohtaaminen oli onnekas tapahtuma Niemiselle, sillä tuolloin ei vielä monessakaan paikassa Suomessa ollut mahdollista saada korkeatasoista kitaransoiton opetusta.

Vuonna 1995 valmistui Niemisen ensimmäinen orkesteriteos Vicoli in ombra. Se merkitsi selvää nostetta hänen uralleen ja avasi sikälikin uuden kauden hänen tuotannossaan, että orkesteriteokset ja konsertot ovat sen jälkeen nousseet hänen keskeisiksi teosarjoikseen. Varsinkin konserttoja on valmistunut Patrick Gallois`lle kirjoitetun huilukonserton Palomar (2001) jälkeen tiiviiseen tahtiin.
Koko teksti luettavissa tästä linkistä Finnish Music Quarterly